Get fit. Get happy.
Lapset rakastavat hulluttelua ja tanssimista! ZumbAtomic on lapsille kehitetty Zumba-tunti, jossa yhdistyvät helpot tanssilliset sarjat, leikki ja liikunnan riemu.
ZumbAtomic-tuntien tavoitteena on tarjota lapselle onnistumisen elämyksiä, jonka kautta lapsi voi löytää liikunnan ilon. Tunneilla jokainen lapsi huomioidaan yksilöllisesti, minkä vuoksi ryhmäkoot ovat pieniä. ZumbAtomic kehittää erityisesti koordinaatiota, tasapainoa, rytmitajua sekä monipuolisesti kehonhallintaa. Lisäksi se on äärettömän hauskaa!

ZumbAtomic poikkeaa aikuisten Zumba-tunneista monellakin tapaa. Lasten tunneilla tanssikoreografiat koostetaan mielikuvituksella maustettuna ja harjoittelemalla liikkeet ensin ilman musiikkia. Tunneilla huomioidaan eri ikäisten lasten kehitystaso ja liikkeet mukautetaan ikäryhmälle sopivaksi. Tavoitteena on kehittää lapsen motorisia ja sosiaalisia taitoja.
Lasten Zumban perusidea on kuitenkin sama: jokainen tanssii omalla ainutlaatuisella tavallaan ja tärkeintä on nauttia musiikin rytmeistä ja liikunnan riemusta. ZumbAtomic on hauskanpitoa iloisen musiikin tahdissa. Se sekoittaa leikin, tanssin ja liikunnallisten perustaitojen harjoittelun.